Seela Sella

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Seela Sella
Seela Sella Helsingin taiteiden yössä 2008.
Seela Sella Helsingin taiteiden yössä 2008.
Henkilötiedot
Koko nimi Seela Maini Marjatta Sella
Syntynyt30. joulukuuta 1936 (ikä 87)
Tampere
Ammatti näyttelijä
Puoliso Elis Sella
Näyttelijä
Aktiivisena 1959–
Merkittävät roolit Kalteva torni
Sibelius
Palkinnot
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Seela Maini Marjatta Sella (o.s. Virtanen, s. 30. joulukuuta 1936 Tampere) on suomalainen näyttelijä.[1]

Seela Sella vuonna 1959
Seela Sella vuonna 1959

Sella valmistui Suomen teatterikoulusta vuonna 1959.[2] Hän on esiintynyt yli 60 vuotta kestäneen uransa aikana muun muassa Turun ja Hämeenlinnan kaupungin­teattereissa, Intimiteatterissa,[3] Suomen Kansallisteatterissa, Tampereen Työväen Teatterissa, Tampereen Komediateatterissa ja Teatteri Jurkassa. Hän on pitänyt myös monologeja sekä laulu- ja lausuntailtoja aluksi yhdessä miehensä kanssa. Sella on nähty myös lukuisissa suomalaisissa elo­kuvissa ja televisio­sarjoissa. Lisäksi hän on lukenut useita ääni­kirjoja, kuten Aili Somersalon Mestaritontun seikkailut.

Sellan revyytä Seela Sella seisaallaan esitettiin Tampereen Työ­väen Teatterissa, Espoon Kaupunginteatterissa ja Turun Linnateatterissa. Vuonna 1978 valmistuneessa Pirkko Saision käsikirjoittamassa televisio­näytelmässä Elämän­meno Sella näyttelee pää­henkilön Eilan ystävätärtä Lempiä. Hella Wuoli­joen alku­peräis­tekstiin perustuvassa televisio­näytelmässä Entäs nyt, Niskavuori? (1987) hänellä on Martta Wareliuksen osa.

Sella oli Aino Sibeliuksen roolissa Timo Koivusalon ohjaamassa elo­kuvassa Sibelius 2003. Vuonna 2006 hän näytteli Koivusalon elo­kuvassa Kalteva torni. Seela Sella on näytellyt Sylvi Kekkosta Paavo Haavikon televisiolle kirjoittamassa mono­logi­näytelmässä Sylvin kamari[4]. Sella on ääni­näytellyt monissa Disneyn animaatioissa. Vuosina 2012–2014 hän näytteli tehtaan omistaja Irene Lehtosta Pirkko Saision draama­sarjassa Tehdas. Sella näytteli 2014 myös sarjassa Ihan sama, jossa hänen roolinaan oli Helle Häviö. Hänet nähtiin vuonna 2017 Olgan roolissa televisio­elokuvassa Linnan juhlat.

Vuonna 1993 Sellalle myönnettiin Pro Finlandia -mitali.[5]

Sellalle on myönnetty Alfred Kordelinin säätiön tunnustus­palkinto vuonna 2000 ja näyttämö­taiteen valtion­palkinto vuonna 2009.[2][6] Vuonna 2007 Sella sai Jussi-patsaan sivu­osastaan elo­kuvassa Kalteva torni.[7]

Vuonna 2022 Sella teki 60-vuotisen uransa ensimmäisen tanssiroolin, kun hän esiintyi koreografi Sanna Kekäläisen nykytanssiteoksessa.[8] Vuonna 2024 hän näytteli 87-vuotiaana toisen pääroolin Stefano Massinin näytelmässä Eichmann -- mistä yö alkaa, mikä oli hänen viimeinen suurempi teatteriroolinsa.[9]

Yksityiselämä

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seela Sella kääntyi juutalaisuuteen solmiessaan avioliiton suomen­juutalaisen Elis Sellan kanssa. Selloilla on kaksi lasta, poika Ariel ja tytär Ilana.[1]

Seela Sella liittyi vuonna 1970 Suomen Sosiali­demokraattiseen Puolueeseen (SDP), johon myös hänen äitinsä Hilpi Koskinen ja miehensä Elis kuuluivat. Tuosta lähtien Sella on ollut julki­sosiaali­demokraatti.[10] Hän oli presidentin valitsijamiehenä vuoden 1988 vaaleissa.[11]

Valikoitu filmografia

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Pääartikkeli: Seela Sellan filmografia


Ääninäyttelijänä
Pääartikkeli: Ääninäyttelijäroolit ovat omassa luettelossaan.
  1. a b Otsamo, Kirsikka: Viisi kerrosta sisintä Sellaa. (Sunnuntai­asiat -liite) Aamu­lehti, 13.7.2008, 127. vsk, nro 189, s. 15. Kustannus Oy Aamu­lehti.
  2. a b Seela Sella sai valtion­palkinnon Yle Uutiset. 17.11.2009. Yleis­radio Oy. Viitattu 17.11.2009.
  3. Veistäjä, Verneri (toim.): Teatterin maailma 1965, Suomen teatteri­laitos ja teatteri­väki, s. 362. Helsinki: Tammi, 1965.
  4. Säilynoja, Juhana: Toive­draamoja vallasta ja politiikasta Areenassa Yle Blogit. 9.2.2017. Viitattu 3.4.2017.
  5. Suomen Leijonan Pro Finlandia -mitalin saajat 1945–2020 (6.12.1993) Ritari­kunnat. Viitattu 7.6.2021.
  6. Myönnetyt palkinnot 1991–2008 Alfred Kordelinin säätiö. Arkistoitu 4.4.2015. Viitattu 3.1.2011.
  7. Kaikki Jussi-palkitut Helsingin Sanomat. 4.2.2007. Arkistoitu 7.3.2007. Viitattu 17.11.2009.
  8. Kun Seela Sellan puoliso kuoli, hän oppi, että keho toimii aina ennen mieltä 28.10.2022. Image. Viitattu 13.2.2023.
  9. EICHMANN - MISTÄ YÖ ALKAA Tampereen Työväen Teatteri. Viitattu 4.5.2024.
  10. Matt­son, Anne: Seela Sella ja selustansa: Näyttelijän elämä­kerta ja elämän­kaari­psykologia (Lisensiaatin­tutkimus, s. 115, poliittinen historia) Valtio­tieteellinen tiede­kunta. 2021. Helsingin yliopisto. Viitattu 12.10.2021.
  11. Pääministerin kirje valtioneuvostolle, säädös 197/1988, Finlex.fi. Viitattu 18.4.2024.

Kirjallisuutta

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
  • Mattson, Anne: Seela Sella ja selustansa: Näyttelijän elämä­kerta ja elämän­kaari­psykologia. (Lisensiaatin­tutkimus, Yhteis­kunta­historia / Poliittinen historia) Helsingin yli­opisto, 2012. Teoksen arkistoitu verkko­versio (PDF).

Aiheesta muualla

[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]